Näin meidän tilalla
11.04.2011
Maidontuotantoa Hollannin malliin


Lely klubi teki tutustumis- ja opintomatkan Hollantiin 28-31.3. Matkan aikana vierailtiin Lelyn lypsyrobottitehtaalla sekä viidellä robottitilalla. Matkan aikana tutustuttiin myös Amsterdamiin, tulppaanipeltoihin sekä Keukenhofin puutarhaan. Matkalle osallistui robotin omistajia sekä robotin hankintaa pohtivia asiakkaita yhteensä 46 henkeä. Matkan aikana nähtiin uuden A4 robotin valmistus Rotterdamin tehtaalla sekä uudet A4 robotit toiminnassa kahdella tilalla. Kaikkiaan vierailimme viidellä tilalla, joissa kullakin on 2-4 robottia käytössä. Huomionarvoista matkalaisten mielestä on hollantilaisten tehokkuus maidontuotannossa, kun kullakin tilalla työskenteli vain 1-2 ihmistä.

Hollannin lippu
ryhmäkuva

Anette ja Anton Dijkshjorn ovat rakentaneet uuden pihaton hankkimalleen maatilalle. Vanhalle tilalle uuden navetan rakentaminen ei olisi ollut mahdollista kaupungin laajentumisen vuoksi, joten tila päätyi uuden tilan hankkimiseen. Tilalla on nyt kahden A4 robotin navetta nuorkarjatiloineen, jota emäntä hoitaa yksin isännän työskennellessä tilan ulkopuolella. Uuden navetan rakentamisen myötä lehmämäärä nyt 80 lypsävää ja lehmiä lisätään jatkuvasti. Uusi navetta on suunniteltu siten, että Anette selviää navettatöistä yksin. Puoliso tekee appeen aamuisin ja lähtee omaan työhönsä.  Tilalla luotetaan automaatioon työn helpottamiseksi ja robottien lisäksi käytössä on JUNO rehunsiirtäjä, Discovery puhdistusrobotti sekä CALM vasikanjuottoautomaatti. Uuden A4 robotin esittelyvideo on kuvattu Dikjshjornien tilalla.
Katso tästä Lely Astronaut A4 lypsyrobotti - video


Henke van Dorp hoitaa hoitaa 4 x A4 robotin tilaa yhdessä poikansa Arnon kanssa. Tilalle on rakennettu uusi neljän robotin navetta, jossa lehmien määrää lisätään määrätietoisesti. Vierailupäivänä lypsyssä oli noin 160 lehmää. He päätyivät uuden navetan rakentamiseen aiemman 30 vuotta palvelleen navetan kokemusten jälkeen. Lypsyasemalla työ oli raskasta ja kustannusten nousu työväen lisäämien vuoksi ei ollut houkutteleva vaihtoehto. Uusi navetta on suunniteltu siten että, kun isä jää vähitellen eläkkeelle pystyy Arno hoitamaan navettatyöt yhdessä työntekijän kanssa. Tila valitsi automaation kustannusten säästämiseksi ja osallistumalla itse töihin voi vaikuttaa parhaiten työn laatuun. Navetassa on huomioitu erottelumahdollisuudet kaksoiskierron avulla sekä parsiosastoon että olkipohjalle. Robottien jälkeen lehmät poistuvat sorkka-altaiden läpi. Puuhapete huolehtii ritilöiden puhtaudesta.

van Dropin navetan pohjakuva
van Dropin navetan pohjakuva


Yvonne ja Joerdan Oostdam hoitavat yhdessä kahden A3 NEXT robotin tilaa. Lisäksi isäntä työskentelee 4 päivää viikossa tilan ulkopuolella ja navettatyöt hoituvat tarvittaessa ysinkin. Pääsääntöisesti Joerdan hoitaa aamut ja Yvonne tekee iltatyöt navetalla. Tilalla käy urakoitsija sekoittamassa ja jakamassa appeen. Tilan navetta on suunniteltu lehmien toiveiden mukaan; runsaasti valoa, tilaa, puhtaat käytävät ja lehmillä vapaus valita. Vapaa lehmäliikenne oli itsestään selvyys kuten myös robottien valinta. Robotteja harkitessaan Yvonne ja Joerdan kiinnittivätkin huomiota robottitilojen omistajiin ja heidän käyttäytymiseensä. Näin he puntaroivat omia taitojaan hallita automaattilypsytilaa. Tilan navetasta näet lisää A3 NEXT robotin esittelyvideolta.  
Katso tästä Lely Astronaut A3 Next lypsyrobotti - video


Anton Stokmanilla on 15 vuoden kokemus automaattilypsystä. Heidän vanhaan navettaansa robotit asennettiin jo vuonna 1996 Hollannin ensimmäisten tilojen joukossa. Laajentamisen myötä uuden navetan suunnittelussa automaattilypsy oli selvä valinta. Stokmanit perustivat yhdessä kolmen muun tilan kanssa DENZO ryhmän joka muodostuu flaamin sanoista vapaasti käännettynä töissä päivin ja illoin, viikonloppuisinkin. Tilojen yhteistyön myötä kaikille neljälle tilalle rakennettiin vuonna 2006 yhdessä suunnitellut neljän robotin navetat. Navettojen suunnittelussa huomioitiin lehmien hyvinvointi, kuluttajien vaatimukset maidontuotannolle, kustannustehokkuus sekä ympäristönäkökohdat. Hankittaessa yhtä robottia hinta tuntui korkealta, mutta tilayhteistyön voimin robottien hankinnassa oli enemmän neuvotteluvaraa, kun DENZO ryhmä hankki yhteensä 16 A3 lypsyrobottia.


Claes van Emst hoitaa neljän A3 robotin tilaa ja lisäksi tilalla on myös oma juustola. Tila päätyi jo 1980 luvulla maidon jalostamisen aloittamiseen kiintiöiden rajoittaessa muuten tuotannon laajentamista. Tilalla oli aiemmin lypsyasema ja noin 140 lehmää ja isäntä mainitsee lypsyn olleen talviaikoina sujuvaa. Kesäisin työmäärä oli kuitenkin liian suuri ja uuden navetan lypsyjärjestelmäksi valittiin 4 x A3 robotit. Tilan keskituotos on 11 700 kg, rasvan ollessa 4,4  % ja valkuaisen ollessa 3,5 %. Tilalla tuotettu kokonaismaitomäärä on noin 2,8 milj. kg, josta noin 1,7 milj. kg jalostetaan omassa meijerissä juustoiksi. Isännän sisko perheensä kanssa hoitaa juustolaa ja tilakauppaa, jossa myydään omien juustojen lisäksi lähiseudun tuottajien tuotteita. Korkeatuottoisen karjan kasvatus alkaa Claesin mukaan vasikoiden hyvästä hoidosta. Tilalla tiedetään jo lehmää siemennettäessä halutaanko siitä jälkeläinen uudistukseen. Claes mainitsee vuodessa kasvatettavan vain 60 hiehoa uudistukseen ja loput vasikat myydään terneinä. Juuston tuotannossa tila on saanut lukuisia laatupalkintoja. Tynjetaler juustoja viedään Ranskaan, Saksaan, Belgiaan ja Portugaliin.


Takaisin uutisiin

Suomen Vahvimmat
Ota yhteyttä meihin
Kaikki yhteystiedot >
BSTR Luova Konttori Oy