Hyödyt ja ominaisuudet
Kivenpoistoa harvemmilla ajokerroilla ja vähemmällä pellon tallaamisella
Rock Tornado käsittelee maan koko työleveydeltä. Kone käsittelee myös traktorin kohdalta keskilinjalta, joka vähentää ajokertoja ja pellon tallaamista. Koneen työsyvyys on 0-100 millimetriä. Kone kerää halkaisijaltaan 30-500 millimetrin kivet 5,5 metrin työleveydeltä. Sen vetämiseen tarvitaan noin 90 hevosvoimainen maataloustraktori.
Suomessa valmistettu kivenraivauskone
Rock Tornado -kivenraivauskoneella on pitkä historia. Ensimmäinen kone on valmistettu vuonna 1986. Haumet Oy Haukivuoresta valmistaa koneen alusta loppuun. Koneen kehitys on aina perustunut omaan kivenraivausurakointiin, ja uusi konesarja onkin tehty vastaamaan nykyajan vaatimuksia ja haasteita.
Kulutusta ja suuriakin vääntöjä kestävä rakenne
Rock Tornado on vetokoukkusovitteinen työlaite, jonka työsyvyyttä ja kuljetusasentoon siirtoa säädellään vetoaisassa olevilla työsylintereillä. Koneen molemmilla puolilla olevat sivukarhottimet ovat hallittavissa omilla työsylintereillä. Näin sivukarhottimien liikkeet ovat toisistaan riippumattomia. Sivukarhottimien työsyvyys säädetään erillisten kannatinpyörien avulla. Karhottimien piikit on muotoiltu kestämään suuriakin vääntöjä. Tätä edesauttaa kulutusta kestävät teräslaadut, joita on käytetty kaikissa koneen osissa, jotka ovat kivien kanssa kosketuksissa.
Vakaata ja vaivatonta kivenraivausta myös pehmeillä alustoilla
Rock Tornado on varustettu teliakselistolla, joka vakauttaa koneen kulkua ja parantaa koneen kantavuutta pehmeillä alustoilla. Kivisäiliön tilavuus on noin kaksi kuutiota, ja kivisäiliön tyhjennyksestä vastaa 10 tonnin teleskooppisylinteri, joka antaa kippauskorkeudeksi 2,5 metriä. Näin isoillekin kärryille kippaaminen onnistuu helposti. Kivien siirto säiliöön tapahtuu kolakuljettimien avulla, jolle sivukarhottimet syöttävät kivet koneen sivuilta. Koneen koko voimansiirto on toteutettu mekaanisena, ja kaikessa voimansiirrossa on käytetty järeitä rullaketjuja ja nivelakseleita. Voimansiirron suojaus on toteutettu levykytkimillä.
Tekniset tiedot
Työleveys (m) | 5,50 |
Kuljetusleveys (m) | 2,95 |
Työsyvyys (mm) | 0-100 |
Säiliön tilavuus (m3) | 2 |
Tyhjennyskorkeus (m) | 2,5 |
Pituus (m) | 7,5 |
Paino (kg) | 4900 |
Kivikoko (mm) | 30-500 |
Ajonopeus (km/h) | 1-4 |
Renkaat | 500/50 R17 |
Olemme kumppanisi koko maatalouskoneesi elinkaaren ajan kattavalla huolto- ja varaosapalvelullamme
Teemme työkoneiden määräaikaishuoltoja ja suurempia korjauksia ympäri Suomen toimipaikkojemme korjaamoissa, asiakkaidemme tiloilla sekä huoltoyrittäjäverkostomme toimipaikoissa ympäri Suomen. Sesonkiaikoina huoltomme päivystää kellon ympäri.
Lisäksi saat hankittua työkoneesi varaosat meiltä nopeasti, jotta työsi pääsee jatkumaan katkoitta tai mahdollisimman pian.