Viinamäen Farmi Oy:lle Suomen ensimmäinen Dairy XL Robora -pihatto

Jalasjärveläiselle Viinamäen Farmi Oy:lle on valmistumassa Suomen ensimmäinen Dairy XL-, eli kahdeksan Lely Astronaut -lypsyrobotin Robora-pihatto. Navetan avoimia ovia vietetään tiistaina 18. helmikuuta 2020. Toiminta käynnistyy ja lypsyrobotit otetaan käyttöön asteittain avajaisten jälkeen, helmi-maaliskuun aikana.

Uuden pihaton myötä yritys ryhtyy Hirvijärven Osuusmeijerin tuottajana toimittamaan vapaan lehmän maitoa Juustoportille. Uudessa pihatossa on huippuolosuhteet sekä työntekijöille että eläimille. ”Pihatto on suunniteltu lehmien ulkoilua silmällä pitäen, ja kun muutkin eläinten hyvinvointiin liittyvät asiat on huomioitu, pääsemme parhaalle tasolle kansainvälisessä, eläinten hyvinvointia mittaavassa Wellfare Quality -auditoinnissa”, yrittäjä Timo Viinamäki Viinamäen Farmi Oy:stä kertoo. ”Tavoitteenamme on myös korkeampi tuotos ja keskipoikimakerran nousu.”

Viinamäen tilalla aloitettiin robottilypsy Lely-robotilla vuonna 2009. Uudessa pihatossa lehmien lypsystä huolehtii viisi Lely Astronaut A5- ja kolme A4-lypsyrobottia. Seitsemän roboteista sijoitetaan valmistumassa olevaan pihattorakennukseen, minkä lisäksi kahdeksas robotti lypsää vastapoikineet viereisessä, edellisenä vuonna valmistuneessa apurakennuksessa. Tilan vanhat tuotantorakennukset saneerataan umpilehmille ja nuorkarjalle.

Pituudeltaan 151-metrinen ja leveydeltään 33-metrinen pihattonavetta pitää sisällään 480 lypsypaikkaa. Viinamäki on suunnitellut pihaton yhdessä Robora-konseptista vastaavan NHK-Keskuksen kanssa. Lisäksi mukana oli Lelyn suuriin navettakokonaisuuksiin keskittyvä Lely Dairy XL -tiimi. NHK-Keskuksella oli merkittävä rooli myös pihaton runko-, komponentti- ja laitetoimituksissa. Lannanpoistojärjestelmänä on Landian pumput, ja lattiat puhdistuvat kahdella Lely Discovery -pihatonpuhdistusrobotilla. ”Pihatossa on myös kehittämäni uudenlainen helposti puhdistettava visiiriruokintajärjestelmä, jonka rakenne säästää rakennusneliöitä ja tuo kustannussäästöjä”, Viinamäki sanoo.

”Noudatamme navetan työkäytännöissä ja henkilöstöjohtamisessa LEAN-periaatteita. Hyvät tulokset siitä kannustivat osaltaan investoimaan. Meillä on erittäin hyvä tiedonkulku sekä tiimihenki, ja se jos mikä tuo uskoa tulevaan”, Viinamäki päättää.