Tässä kuvablogissa seuraamme Sanna, Janne ja Eino Koskimäen tilan Robora-hiekkaparsinavetan rakennusprojektin etenemistä. Näytämme teille projektin etenemistä aina pohjien tekemisestä pihaton käyttöönottoon saakka!

Eläinten hyvinvointi ohjasi pihaton suunnittelua

Uutta rakennusalaa huhtikuussa 2022 aloitettuun pihattoon tulee kaikkiaan 3343 neliötä.

Kun uutta pihattorakennusta alettiin suunnitella, tärkein lähtökohta tilan toiminnallisuuksien ja tekniikan valinnoille oli eläinten hyvinvointi, Koskimäet kertovat.

”Pyörittelimme suunnitteluvaiheessa erilaisia pohjakuvia ja peilasimme niitä lehmien hyvinvointia tukeviin valintoihin. Viimein päädyimme NHK:n Robora-hiekkaparsinavettaan.”

 

Uuteen pihattoon valitut lisälaitteet ja lypsyrobotit

Uudesta pihatosta tulee löytymään tilat 164 lehmälle, 31 hieholle ja 8 vasikalle.

Pihattoon tullaan sijoittamaan lehmien parasta mahdollista huolenpitoa ajatellen myös seuraavat ratkaisut:

  • Kaksi Lely A5-lypsyrobottia (lisäpaikkavaraukset kahdelle robotille)
  • Juno-rehunsiirtäjä
  • L4C-valaistus
  • Spinder-kalusteet
  • Opti-Cow-verhoseinät
  • Landia-lietteenkäsittely
  • Strautmann-apevaunu

 

NHK:n Robora-tiimin asiantuntijat vastasivat pihaton toiminnallisesta suunnittelusta. Tämä tarkoitti ennen kaikkea eläinten ja ihmisten kulkureittien suunnittelua, laitteiden sijoittelua ja hiekkaparsien mitoitusta. Kysy lisää toiminnallisesta suunnittelusta Robora-tiimin Juho Aaltoselta! (Puh. 043 211 3775, sähköposti )

 

 

 

 

Huhtikuu 2022

Pohjien teolla ja anturoiden valuilla aloitellaan!

Toukokuu 2022

”Parrenpohjat valmiina, toisen puolen ruokintaeste ja välikäytäviä myös. Hienosti valut etenöö ja nyt on sopivan kokonen kaivinkone työmaalla niin onnistuu sisätyöt ja pohjien teko!” – Eino Koskimäki

Kesäkuu 2022

Väliseiniä nostetaan ja rakennuksen tilaratkaisut alkavat hahmottua. Kesäkuussa rakennustyömaalla tapahtui paljon.

Heinäkuu 2022

Kaikki valut on saatu tehtyä ja liimapuut on asennettu. Kattoelementtikuorma saapui: ”Kattoa jo vähän odotellaan, että päästään kunnolla jatkamaan sisäpuolen hommia”, tilalta kerrotaan.

Elokuu 2022

”Sähkö- ja putkityöt käy hyvin laatuun ja kalusteasennusta on aloiteltu. Ulkopuolella on vielä salaoja- ja sadevesihommia ja paljon täyttämistä”, Eino Koskimäki kertoi kuulumisia rakennustyömaalta.

Syyskuu 2022

Koskimäen tilan pihatto otettiin käyttöön lokakuussa 2022.

 

Haluatko perehtyä tarkemmin Robora-navetan suunnitteluun ja rakentamiseen?