Kannuksessa sijaitsevan Arolan Maito Oy:n vanhat lypsyrobotit vaihtuivat tämän vuoden syyskuussa kahteen uuteen Lely Astronaut A5 -malliin. Muutos on tuntunut nopeasti yrittäjien Marika ja Jari Junttilan työn ja arjen helpottumisena, mielekkyytenä ja tuotannon kannattavuutenakin.

Uudet A5-lypsyrobotit siivittivät tilan jo tuotantoennätyksiin

 

Tilan 13 vuotta vanhat, toisenmerkkiset robotit eivät enää vastanneet nykyaikaisen maidontuotannon odotuksiin. ”Halusimme, että lypsyt sujuisivat nopeammin ja niiden valvonnat vähenisivät. Keskeinen toive investoinnin taustalla oli vaikuttaa myös omaan työhyvinvointiin, työn mielekkyyteen ja jaksamiseen”, Marika Junttila kertoo.

Päätös robottimerkin vaihdosta Lelyyn ei ollut vaikea.

”Vierailimme toisilla tiloilla tutustumassa Lely-robottien toimintaan, ja huomasimme, että tämä on meidän juttu. Olimme myös kuulleet, että muillakin Lelyyn siirtyneillä tiloilla on mennyt hyvin ja saimme tietoa, miten vaihto on vaikuttanut esimerkiksi maitomääriin.”

Marika Junttila

 

Lypsyrobottien sijoittelu ja eläinliikenteen järjestäminen vuonna 2009 valmistuneeseen pihattonavettaan suunniteltiin yhdessä NHK:n tiimin kanssa. Junttilat halusivat päästä eroon vanhanaikaisesta kolmitie-erottelusta ja ruuhkia aiheuttavasta, portteihin perustuvasta eläinliikenteestä. Lehmille haluttiin mahdollisuus luontaiseen kulkemiseen.

”NHK:n lypsyrobottimyyjä Joakim Vidjeskogin ja pihattosuunnittelija Juho Aaltosen kanssa pyöritimme erilaisia pohjakuvia, ja saimme aikaiseksi toiminnallisen ratkaisun, jossa robotteja ei tarvinnut sijoitella siirtymisvaiheessakaan väliaikaisille paikoille”, Jari Junttila kertoo.

 

Robottien vaihdon yhteydessä tehtiin iso muutos myös ruokintaan, kun kioskeihin perustuneesta ruokinnasta siirryttiin omaan nurmeen ja viljaan perustuvaan seosrehuruokintaan. Purettujen kioskien tilalle saatiin kuusi parsipaikkaa lisää, jolloin lehmäpaikkojen määrä saatiin kasvatettua 120:een. ”Roboteilta tarjotaan maittavaa houkutusrehua. Jos ruokinta on kohdillaan, lehmät kyllä kulkevat lypsyllä”, Marika tietää.

 

Arolan Maidon lypsyrobottien sijoitteluun syntyi toiminnallinen ratkaisu. Klikkaa kuvaa nähdäksesi sen suurempana.

 

 

Muutos on näkynyt nopeasti tuloksissa

Kun uudet robotit ovat olleet toiminnassa miltei kolme kuukautta ja samalla ruokinta on saatu vapaan pohjaratkaisun vaatimalle tasolle, lehmät ovat innostuneet kulkemaan lypsyllä. Suora kulku robottiin käy niiltä luontevasti.

”Navetassa ei ole enää ruuhkaa aamuisin, eli voimme luottaa, että lehmät kulkevat lypsyllä. Aiemmilla roboteilla lehmät kävivät lypsyllä keskimäärin 2,2–2,3 kertaa vuorokaudessa, kun uusilla A5-roboteilla lypsykäynnit ovat tihentyneet 2,7–2,8 kertaan”, Jari kertoo.

Nyt tilalla lypsetään uusia ennätyksiä.

”Lokakuussa tuotimme jo 15 000 litraa enemmän kuin aiemmin. Maitotileissä tämä tarkoittaa tuhansien eurojen lisäystä”, Marika kertoo.

 

Uudet A5-robotit ovat tuoneet navetan arkeen isoja muutoksia. Lypsy ja pesut käyvät aiempaa nopeammin ja bufferisäiliö tuo lisää kapasiteettia myös tankkipesujen aikana.

”Uusien robottien kiinnitys on tosi hyvä eikä lehmiä ole tarvinnut enää kiinnitellä käsin. Selkeä muutos on myös navetan rauhallisuus, kun kolisevat portit jäivät pois”, Jari sanoo.

”Ja onhan se nyt mukavampi mennä navetalle, kun tietää, että siellä likimainkin kaikki toimii”, hän lisää.

Myös sähkönkulutus on pienentynyt roimasti aiempaan verrattuna, ja kuukausitasolla säästyy nyt noin 2500 kilowattituntia. Kun heinäkuun lopussa asennetut aurinkopaneelit vielä tuottavat osan vuodesta omaa sähköä, saadaan energiakustannukset pidettyä paremmin kurissa”, Jari kertoo.

 

Jari, Marika ja Topias Junttila

 

Uudet lypsyrobotit nostivat motivaation uudelle tasolle

Uudet robotit ja niiden antamat mahdollisuudet ovat tuoneet motivaatiota työhön. ”Robotilta näkee selkeästi esimerkiksi maidonvirtaukset, joten saamme tietoa jalostuksen pohjalle. Energiakorjattu maitotuotos tilan holsteinpainotteisella karjalla on ollut aiemmin noin 11 600 kg, mutta jatkossa tavoittelemme 12 000 kg (ekm) tuotosta, jos vaan karja pysyy terveenä ja ruokinta onnistuu jatkossakin”, Marika kertoo.

Robottihankinta antaa hyvän pohjan myös mahdollisille tuleville laajennuksille, sillä perheen lapsista ainakin kolme on suuntautumassa maatalousalalle. Esikoinen, Topias, on palkkatyössä yhtiössä ja vastaa koneurakoinnista yhdessä Jarin kanssa. Topias on jo valmistunut, ja tilan töissä aktiivisesti mukana olevat Kasperi ja Taavi opiskelevat Kpedun Kannuksen-yksikössä maatalousteknologian osaamisajalla. ”Teknologian osaaminen käy heille helposti kiinnostuksensa ansiosta”, Marika päättää.

 

 

 

Löydä sopiva ratkaisu avullamme

Kiinnostuitko Lely Astronaut A5 -lypsyrobotista tai etsitkö jotakin muuta arkeasi helpottavaa ratkaisua? Ota yhteyttä, niin jutellaan lisää.