Suomalaisia maidontuottajia palkittiin Hämeenlinnassa 29.11.2023 jo perinteeksi muodostuneessa Lely Gaalassa. Illan huipputuotokseksi paljastui Pajukosken maitotilalla lypsetty 950 000 maitokilon vuositulos!
Aiheet
Hämeenlinnan Verkatehtaalla 29.11. pidetyssä Lely Gaalassa palkittiin maidontuottajia vuoden 2022 menestyksekkäästä tuotannostaan Lely-lypsyroboteilla. Tapahtumassa juhlistettiin onnistumisia liittyen maitotilayritysten kasvuun ja kehittymiseen. Gaala on Lely-lypsyrobotteja maahantuovan NHK:n vuosittainen tilaisuus, johon osallistuu satoja maidontuottajia ympäri Suomea.

Vaikka huipputuotosten julkaisu ja juhliminen on yksi Lely Gaalan keskeisimmistä ohjelmanumeroista, gaalassa on kyse myös verkostoitumisesta, parhaiden käytäntöjen jakamisesta ja puhtaasta juhlahumusta.
Meidän tilan tarina: Juha ja Virpi Manninen
Illan ohjelmaan kuului myös Meidän tilan tarina -niminen osuus, jossa yksi gaalaan osallistuvista tiloista pääsee kertomaan tilansa historiasta ja vaiheista, sekä jakamaan parhaat oivalluksensa. Tänä vuonna kuulimme Juha ja Virpi Mannisen tilan tarinan.

Juha ja Virpi Mannisen taival maitotilayrittäjinä alkoi alunperin 46-lehmäpaikkaisesta pihatosta. Haave suuremmasta navetasta ei jättänyt pariskuntaa rauhaan, ja niinpä vuonna 2019 valmistui 122-paikkainen 6-rivinen navetta.
”Neljättä robottia suunnitellaan, mutta sitten joutuisi jo pihaton takaseinää siirtämään.”
Juha Manninen
Navettaan kotiutui suuremman eläinmäärän lisäksi myös Lely Vector -ruokintajärjestelmä. Alunperin 46 :n lehmän tilasta muotoutui vuosien saatossa 182:n lehmän tila. Juha Manninen toteaakin, että tilakoon kasvaessa myös asenne omaa yritystoimintaa kohtaan on muuttunut.
Pajukosken tilan huipputuotoksen salaisuus on ennakkoluulottomuus, maalaisjärki sekä läheisten tuki
Huipputuotosten julkaisun myötä esille nousi lukuisia kotimaisen maidontuotannon kärkinimiä ja yhteensä illan aikana jaettiinkin 107 palkintoa. Suomen suurimman lypsyrobottikohtaisen maitomäärän vuonna 2022 tuotti Pajukoski M & E, Sievistä. Pajukoski saavutti 950 000 maitokilon vuosituotoksen tilansa kummallakin Lely Astronaut -lypsyrobotilla.
Pajukosken tilan Minna Pajukoski kertoo, että hieno tulos on saavutettu ennakkoluulottomalla ja maalaisjärkisellä lähestymistavalla koskien tilan kasvattamista, eläinten hoitoa ja ruokintaa. Hän korostaa menestyksen avaimen olleen avoin ja rohkea avun ja vinkkien etsiminen erilaisilta maitotilan arjessa liikkuvilta yhteistyökumppaneilta.

”Parhaat vinkit olen saanut kysymällä ja kuuntelemalla vaikkapa rehuntoimittajan tietoja ja sitten soveltamalla neuvon meidän tilan käytäntöihin.”
Minna Pajukoski, Pajukosken tila
Haasteita Pajukosken tilalle on tuonut tilan isännän vakava sairastuminen sekä taistelut tilan parhaiden lypsäjien terveyden eteen.
”En voi kylliksi kiittää läheisiä tuesta, silloin kun oma usko tilanpitoon on ollut koetuksella.”
Lämpöisimmän kiitoksen Pajukosken hienosta tilanteesta saavat agrologiksi opiskelevat tilallisten poika Markus ja hänen puolisonsa Stiina.
Suomalainen maidontuotanto on kansainvälisissä vertailuissakin huippuluokkaa
Robottikohtaisissa vuosituotoksissa 900 000 kilon rajan ylitti peräti neljä eri tilaa. Nämä erinomaisia maitomääriä lypsäneet tilat olivat Kaijanmäen tila Sonkajärveltä, toista kertaa saman tason saavuttanut Tirkkonen Virpi ja Pauli Kaavilta, Maitotaipale Oy Ahonkylästä, sekä Iso-Vihun tila Jämijärveltä, joka ylitti tuotosrajan tilansa kolmella Lely Astronaut -lypsyrobotilla.
”Suomalaisten maidontuottajien sopii olla ylpeitä omasta osaamisestaan ja saavutuksistaan”, sanoo NHK:n lypsyrobottimyyntiä luotsaava Juuso Kukkola.
”Kansainvälisen, Lely-lypsyrobotiikkaa käyttävien tilojen keskiarvovertailussa Suomessa tuotetaan 34,1 kg maitoa / lehmä / vuorokausi. Vastaava luku Ruotsissa on 32,6 kg, Virossa 32,2 kg ja Hollannissa 30,1 kg.”
”Suomalaisten maidontuottajien sopii olla ylpeitä omasta osaamisestaan ja saavutuksistaan.”
Juuso Kukkola, NHK
”Maatilayrityksen menestystä ja onnistumisia voidaan arvioida ja mitata monenlaisilla mittareilla. Yhdenvertaista ja absoluuttista hyvin-menee -mittaria on vaikea määrittää, koska esimerkiksi jokaisen yrityksen yhden vuoden tilinpäätösluvut kertovat vain hetkellisestä tilanteesta tai kaudesta.”, muistuttaa Kukkola.
Lelyn lypsyroboteilla lypsetään Suomen kokonaismaitotuotoksesta liki 35 prosenttia
Joka kolmas Suomessa kulutettu maitolitra on peräisin Lely-maitotiloilta. Gaalassa tänä vuonna paikalla olleet maitotilat tuottavat yli 140 miljoonaa kg vuodessa. Määrä on yli 7 % Suomen kokonaismaitomäärästä.
Lely on Suomen suosituin lypsyrobottimerkki, joita on käytössä jo yli 1200 kappaletta ja liki tuhannella tilalla. Robottien maahantuonnista, myynnistä ja huollosta vastaa perheyritys NHK-Keskus Oy:n tytäryhtiö NHKdairy Oy.
NHK onnittelee palkittuja maitotiloja ja kiittää kaikkia tiloja arvokkaasta työstä suomalaisen elintarviketuotannon parissa!









Lue lisää aiheesta
Lue myös muut ajankohtaista Lue kaikki
-
Erä Heizomat-kattilapaketteja etuhintaan
Aika päivittää lämmitysjärjestelmä tai vanhan pannuhuoneen remontointi hakelämmitysmuotoiseksi? Rajoitettu erä Heizomat HSK-RA -kattilapaketteja nyt etuhintaan! Kattilapaketit: HSK-RA 30P 22 000€ (... -
Kaikki työkoneet nyt 3,49 % kiinteällä rahoituskorolla
Pelloille tai kuormaukseen, uusi tai vaihtokone. Aivan sama. Korko nimittäin. Saat nyt kaikki NHK-työkoneet samalla 3,49 prosentin kumppanirahoituskorolla. Konehankinta on sijoitus maatalousyrityksen ... -
Kaikki Lelyt nyt 2,89 % kiinteällä rahoituskorolla
Haaveiletko tehokkaammasta navetasta? Nyt on oikea hetki toimia! Saat kaikki Lely-automaatioratkaisut – lypsyrobotit, ruokintajärjestelmät sekä siivous- ja rehunsiirtäjärobotit – ainutlaatuisella 2,89...