Meidät tunnetaan korkealaatuisista tuotemerkeistä ja alan kehittyneimmistä menetelmistä

Olemme kotimainen maatalousalalla toimiva perheyritys, jonka Onni Korhonen vuonna 1990 perusti paalain- ja käärinliiketoimintaansa. Omasta käärinten valmistuksesta luovuimme 90-luvun lopulla. Nykyisin keskitymme koneiden myyntiin ja markkinointiin sekä tarjoamaan asiakkaille laajat varaosa- ja huoltoverkoston palvelut ympäri Suomen.

Aloitimme lypsyrobottiliiketoiminnan vuonna 2000. Myöhemmin toiminta siirrettiin tytäryhtiö NHKdairylle. Robottilypsyn yleistyessä huomattiin, että robottilypsyyn suunnitelluille pihatoille oli tarvetta. Syntyi Robora-pihattokonsepti. Kehitämme edelleenkin tarjontaamme ja toimintaamme vastaamaan ajan tarpeisiin. Viime vuosina olemme laajentaneet liiketoimintaa myös bioenergiatuotteisiin.

Vuosien saatossa toimintamme perusidea on pysynyt muuttumattomana. Autamme viljelijöitä tekemään vaativaa maataloustyötään tehokkaammin, laadukkaammin ja pienemmillä kustannuksilla. Avullamme viljelijät voivat parantaa tilojensa kannattavuutta ja heidän omaa sekä eläintensä hyvinvointia. Maatalousala vaatii asiakkailtamme sitoutumista ja kovaa työtä, tämän vuoksi myös me asetamme rimamme korkealle.

Emme pelkästään myy koneita vaan kuljemme asiakkaan mukana koko koneiden käyttöiän. Varmistamme käyttöönopastuksella, että asiakkaat saavat koneistaan parhaan hyödyn ja huoltopalvelullamme, että koneet toimivat kellon ympäri. Lypsyrobottitiloille tarjoamme neuvontapalvelua; olemme muun muassa mukana rakentamassa tilan menestystarinaa ja autamme saamaan tuotteista parhaan mahdollisen hyödyn.

Meitä ohjaa ajatus siitä, että kaikkien valintojemme ja toimintamme on tuotava aitoa lisäarvoa asiakkaillemme ja helpotettava raskasta työtä maatiloilla. Meillä on halu ja kiinnostus auttaa maanviljelijöitä kannattavan maatalouden aikaansaamiseksi myös tulevaisuudessa.