-
Påvalsin tila investoi tulevaisuuteen – robottipihatto sujuvoittaa arkea Ahvenanmaalla
Ahvenanmaan Vårdössä sijaitseva Påvalsin tila on ottanut merkittävän askeleen kohti tehokkaampaa ja eläinystävällisempää maitotuotantoa. Uusi NHK-pihatto yhdistää modernin automaation, toimivat rakent... -
Hiehopihatto tukee kasvua – Parvisilla toimiva kokonaisuus NHK:n kanssa
Parikkalassa toimivat Vesa ja Heli Parvinen ovat kehittäneet maatilaansa pitkäjänteisesti jo 1990 luvun puolivälistä lähtien. Nykyinen tilakeskus sijaitsee entisen Parikkalan maatalousoppilaitoksen al... -
Täysverinen robottipihatto tehostaa tuotantoa
Viinijärvellä toimiva Maitomeri Oy otti uuden, NHK:n toteuttaman robottipihaton käyttöön noin puolitoista vuotta sitten. Yrittäjä Hannu Hämäläisen mukaan investointi on lähtenyt liikkeelle vahvasti: l... -
Automaatio osana sukutilan jatkuvuutta
Nilsiäläinen sukutila Vanha Keskinen Oy luottaa Lely Vector ruokintajärjestelmään ja NHK:n jälkipalveluihin. -
NHK Pihatossa huippuolot lehmille
Ylivieskalaisen MaitoMehtälä Oy:n uusi NHK Pihatto on ollut käytössä nyt hieman yli vuoden. Toiminta on jo pitkälle vakiintunut, ja juuri sellaiseksi kuin suunniteltiinkin. Navetta saatiin täytettyä j... -
Aholan Maito Oy – ”Tulevaisuus kantaa, kun siihen uskoo”
Aholan Maito Oy:n tarina on ennen kaikkea yhteinen matka ja elämäntyö. Kun Tarmo ja Suvi Väisänen aloittivat maitotilan pidon lähes neljä vuosikymmentä sitten, heidän tavoitteenaan ei ollut rikastua t... -
NHK Pihatto Asiakastarina: Arvolan Karjapiha Oy
Vaalan Veneheitossa sijaitseva Arvolan Karjapihan uuden pihaton rakennusprojekti saatiin maaliin joulukuun lopulla vuonna 2022 ja viiden lypsyrobotin pihatto otettiin käyttöön 11. tammikuuta 2022. Läh... -
Tieto, tuki ja teknologia – näin NHK varmistaa Lely-tilojen huipputuotokset
NHK Groupin Lely-asiakkaat voivat luottaa siihen, että heidän lypsy-, ruokinta- ja lannanpoistorobottinsa toimivat varmasti ja turvallisesti joka päivä. Vahva huolto- ja neuvontaverkosto kattaa koko S... -
NHK Pihatto ja Lely Astronaut-lypsyrobotit varmistavat sujuvan arjen
Parikkalassa Tarvaslahti Oy:n maitotilaa pyörittävät Vesa ja Heli Parvinen. NHK Pihatto ja kaksi Lely Astronaut A4 -lypsyrobottia ovat helpottaneet työtä ja parantaneet eläinten hyvinvointia. Erityise... -
Neljännen polven maitotila panostaa robotiikkaan
Pulkkisen perheen pyörittämällä Milk & Son Oy:n maitotilalla Juvalla lypsyrobotti ja uusin Lely Vector Next -ruokintarobotti ovat tuoneet selkeitä tuloksia tuotantoon ja helpotusta arkeen. Ennakoi... -
Lely Astronaut A5 mullisti Maitolampi Oy:n arjen – tuotanto nousuun
Etelä-Pohjanmaan Kätkänjoella sijaitsevalla Maitolampi Oy:llä eletään uusien tuulien aikaa. Merja ja Antti Mäki-Pollarin tilalla otettiin joulukuussa 2024 käyttöön seitsemän Lely Astronaut A5 -lypsyro... -
Robora- navetta on toiminut kuten pitikin
Liperiläisen Hannu Hämäläisen Maitomeri oy:n Robora-navetassa juhlittiin avajaisia lokakuussa 2024. Kokemukset navetan käyttöönotosta, toiminnallisuudesta ja automatiikasta ovat olleet hyvät ja tekemi...