Maidon esijäähdytin vaikuttaa monella tavalla maidontuotannon energiatehokkuuteen ja tilan kannattavuuteen.

Tässä artikkelissa kerromme esimerkkilaskelman avulla maidon jäähdyttämisen kustannuksista Lely Precoolerin avulla ja ilman esijäähdytintä.

 

Esijäähdyttimen toiminta perustuu maidon sisältämän lämpöenergian siirtämiseen maitolinjasta kylmään veteen ennen kuin maito menee tankkiin. Lämpöä siis poistetaan maidosta ilman että tankin tarvitsee käydä.

Kun maidonlämpöenergia siirtyy veteen, vesi lämpenee. Lämmin vesi kannattaa johtaa lehmien juomakupeille, koska lehmät juovat mieluummin lämmintä vettä.  Ja kun lehmät juovat enemmän, niin maitomäärät kasvavat.

 

Maidon esijäähdyttämisen hyödyt

Ensiksi, maitotankki on yksi tilan suurimmista sähkön kuluttajista. Kun tankkia, ei tarvitse käyttää, sähkölasku pienenee. Tankin käytön vähentäminen säästää myös kompressoria eli pidentää kompressorin käyttöikää.

Toiseksi, jos lehmien juomavesi lämmitetään sähköllä, mutta jatkossa maidon lämmöllä, syntyy säästöä siitäkin.

Kolmanneksi, kun maito jäähtyy nopeammin, jää bakteeriluku pienemmäksi.

 

Tutustu laskelmaan kuinka maidon esijäähdyttimen käyttö säästää energiakuluja vuodessa!

 

Vertailulaskelman lähtökohdat

  • Maitomäärä 2000 kg/ vrk
  • Sähkön hinta 35 snt/kWh

 

Energian kulutus Energian hinta ilman maidon esijäähdytintä / päivä Energian hinta, kun maidon esijäähdytin käytössä / päivä
Kustannukset lehmien juomaveden lämmityksestä (50 lehmää, a 100 l vettä/ pv)

7 asteesta 18 asteeseen

5000 l vesilitran lämmitys = 52 kWh 52 kWh x 0,35 snt =

18 € / päivä

4 € / päivä*
 

Kustannukset maidon jäähdyttämisestä 36 asteesta 4 asteeseen

70 kWh

(hyötysuhde 1,7)

40 kWh x 0,35 snt =

15 € / päivä

5 € / päivä*
Yhteensä PÄIVÄ 33 € 9 €
Yhteensä VUOSI 11880 €

 

3240 €

 

Laskelman tarkemmat perustelut

Jokaisen tilan kokoonpano ja olosuhteet ovat erilaiset eikä laskelma ole absoluuttinen totuus kaikilla tiloilla.

Esimerkkilaskelma 2000kg/vrk maitomäärälle ja sähköllä lämmitetylle juomavedelle ilman maidon esijäähdytintä

Laskelmissa oletetaan sähkön kokonaishinnaksi jonkinlainen nykytaso 35snt/kwh.
2000kg 36 asteisen maidon jäähdyttäminen 4 asteeseen vaatii tankilta karkeasti 70 kw/h energiamäärän siirron tankkihuoneen ilmaan.

Tankkien jäähdytyskoneikon hyötysuhde riippuu paljon myös esimerkiksi tankkihuoneen lämpötilasta, mutta karkeasti M.Rajaniemen 2017 tekemien tutkimusten mukaan tankin COP-hyötysuhde on 28-asteisessa tankkihuoneessa noin 1,7.

Tämä tarkoittaa sitä, että käyttämällä 1 osa sähköä, siirtyy 1,7 osaa lämpöä. Näin ollen 70 kWh lämpöenergian siirtämiseen, tankki kuluttaa 41kwh sähköä. Tämä maksaa päivässä noin 15 euroa. Lehmien juomavesi lämmitetään varaajassa 8–>17 asteeseen.

  • 50 lehmää * juomamäärä 100l/vrk = 5000l/vrk.
  • Vettä lämmitetään sähkövaraajassa 8 asteesta 17 asteeseen = 9 asteen verran.
  • Tämä kuluttaa 52kwh päivässä ja se maksaa n.18 euroa/pv.

Nämä yhteenlaskettuna sähkökulut ovat päivässä maidon jäähdytyksen ja veden esilämmityksen osalta jo 33 euroa!

 

 

Vastaavasti esijäähdyttimen kanssa sama laskelma

 

Oletetaan että saadaan 8 asteista (keskiarvo) vettä esijäähdyttimelle. Tämä vesi johdetaan edelleen lehmien juomavedeksi, jota kuluu vuorokaudessa noin kaksi kolmannesta enemmän, mitä lehmistä lypsetään. (Vettä n.100-150kg/vrk/lehmä, maitoa 25-40kg/lehmä) -> esijäähdytin jäähdyttää 8 asteisella vedellä maidon 12 asteeseen, jolloin tankille tulee 24 astetta kylmempää maitoa kuin ilman esijäähdytintä.

  • Näin tankille jää vain ¼ osa aiemmasta jäähdytystarpeesta. Tankkihuoneen lämpötila saadaan samalla helposti noin 18 asteeseen koska tankki käy harvemmin, jolloin myös tankin COP hyötysuhde paranee noin 2,0 lukemiin.
  • Tankki käy siis alle 1/4 osan aiemmasta. Tämä maksaa enää noin 5 euroa/pv.
  • Samalla vesi lämpenee esijäähdyttimessä noin 15 asteeseen, jolloin sitä ei tarvitse lämmittää enää kuin pari astetta juomakupeille.
  • Tämä maksaa sähkönä noin 4 euroa.

 

Tällä kokoonpanolla maidon jäähdytyksen ja juomaveden esilämmityksen sähkönkulutus jää maltilliseen 9 eurooon /pv.

Yhteenveto:

  • Tila ilman esijäähdytintä käyttää maidon jäähdyttämiseen ja juomaveden esilämmitykseen noin 990 €/kk ja 11880 €/vuosi.
  • Tila, jossa on  esijäähdytin käytössä käyttää maidon jäähdyttämiseen ja juomaveden esilämmitykseen noin 270 €/kk ja 3240 €/vuosi.

Lisäksi voidaan todeta, että jo pelkästään tankkihuoneen lämpötilan pitäminen 18 asteessa 30 asteen sijaan pudottaa sähkönkulutuksesta 1/3-osan, koska  tankin COP-hyötysuhde parantuu. Siksi on erittäin kannattavaa hoitaa tankkihuoneen ilma viileäksi.

(*Laskelman lähteenä käytetty: Rajaniemi , M , Jokiniemi , T , Alakukku , L & Ahokas , J (2017). Electric energy
consumption of milking process on some Finnish dairy farms. Agricultural and Food
Science , vol. 26 , no. 3 , pp. 160-172 . https://doi.org/10.23986/afsci.63275)

Haluatko tietää lisää maidon esijäähdyttimestä? Ota yhteyttä robottihuollon asiantuntijoihimme!

KATSO KAIKKI ROBOTTIHUOLLON PALVELUT