Hämeenlinnan Verkatehtaalla juhlistettiin onnistumisia ja palkittiin maidontuottajia vuoden 2021 menestyksekkäästä tuotannostaan Lely-lypsyroboteilla

Korkein vuosituotos, peräti 950 000 kilogrammaa robottia kohden oli Mirjami ja Erno Pitkosella Savonlinnasta. Lisäksi 900 000 kilogrammaa robottia kohden tuottaneita tiloja palkittiin jopa viisi, jotka olivat luomumaitoa tuottava Aholan Maito Oy Utajärveltä, Tiina ja Pauli Laakko Sievistä, M. & E. Pajukoski Sievistä, Rastinlahden tila Lapinlahdelta sekä Virpi ja Pauli Tirkkonen Postilan tilalta Kaavilta. Maitotaipale Oy Liperistä ja Leena, Tuovi ja Juhani Sipola Utajärveltä ylsivät puolestaan 850 000 kilogramman robottikohtaiseen vuosituotokseen.

Suomalaiset Lely-tilat ovat huippuluokkaa sekä maidon määrässä että laadussa. Nämä maidontuotannon ammattilaiset tekevät maassamme kovimpia tuloksia vuodesta toiseen, ja Lely-roboteilla tuotetun maidon määrä on kasvusuuntainen. Merkin roboteilla lypsetään Suomen kokonaismaitotuotoksesta jo yli 30 prosenttia.

”Robottikohtainen maitomäärä on vain yksi tapa mitata menestystä, mutta nykyisessä tuotantokustannusten paineessa on äärimmäisen tärkeää, että saamme tuotettua mahdollisimman paljon ja laadukasta mahdollisimman pienillä kustannuksilla”, neuvonta- ja asiakaskokemuspäällikkö Juuso Kukkola NHK:lta toteaa.

”Lisäksi tärkeää on robotiikan mahdollistama eläinten ja ihmisten hyvinvointi”, Juuso jatkaa.

Kaikkiaan vuoden 2021 tuotosten perusteella jaettiin 87 palkintoa.
Kaikkiaan vuoden 2021 tuotosten perusteella jaettiin 87 palkintoa.

Lely Gaala on kaikkien NHK:n Lely-lypsyrobottiasiakkaiden yhteinen juhla. Vuosittain järjestettävään gaalaan saavat kutsun kaikki Lely-lypsyroboteilla lypsävät maidontuottajat ympäri Suomen.

”Gaalassa muistamme asiakkaitamme heidän tekemästään kovasta ja tärkeästä työstä. Maidontuottajat pääsevät siellä paitsi juhlistamaan onnistumisia myös tapaamaan kollegoitaan ja kannustamaan toisiaan”, Juuso kertoo.

Hämeenlinnan Verkatehtaalla juhli noin 250 maidontuottajaa.
Hämeenlinnan Verkatehtaalla juhli noin 250 maidontuottajaa.

Lely on Suomen suosituin lypsyrobottimerkki, joita maassamme on käytössä jo yli 1200 kappaletta. Maahantuonnista vastaa perheyritys NHK-Keskus Oy:n tytäryhtiö NHKdairy Oy. NHK palvelee lypsyrobottiasiakkaitaan kattavilla huolto- ja neuvontapalveluilla ympäri Suomen. Robottihuollon palveluksessa on jo miltei 100 sertifioitua osaajaa, ja tilaneuvonnan asiantuntijat tarjoavat alan parasta osaamista ja tietotaitoa tilojen kehittämiseksi. ”Meillä on yrityksenä ilo ja kunnia tukea tiloja varmistamalla, että laitteet toimivat oikein ja niistä saadaan paras hyöty irti”, Juuso toteaa.

Onnittelemme palkittuja ja kiitämme aivan kaikkia tiloja työpanoksestaan!