Lypsyrobotin kuntokartoituspalvelu antaa mielenrauhaa lypsyrobottien ylläpitoon
Moni lypsyrobotin omistaja kantaa huolta siitä havaitseeko kuluvien osien kunnon heikkenemiseen ajoissa, ennen osien varsinaista vikaantumista tai rikkoontumista.
Monet näistä robotin toiminnalle kriittisistä osista eivät näy päällepäin, kuten esimerkiksi erilaiset tiivisteet ja letkut. Esimerkiksi kolmietieventtiilien rikkoutuessa maito alkaa virrata viemäriin tankin sijasta.
Maidon laatuongelmat ovatkin usein seurausta osien vikaantumisesta. Myös eläinten hyvinvointi voi tällöin kärsiä.
Lely-lypsyrobotin kuntokartoituspalvelun sisältö
- Palvelussa pidetään silmällä laitteen osille määriteltyä käyttöikää ja koneen tuotehistoriaa. NHK:n robottihuollon aluepäälliköllä on ajantasainen tieto siitä, milloin mikäkin osa on robottiin asennettu tai vaihdettu.
- Tiedon avulla suunnitellaan ja määritellään laitteelle räätälöity huolto-ohjelma yhdessä asiakkaan kanssa.
- Huolto-ohjelma sisältää sellaisia huoltokohteita, jotka eivät sisälly määräaikaishuoltoihin. Tämänkaltaisia osia ovat esimerkiksi lypsyrobotin buffersäiliön tiivisteet tai vesiletkut.
NHK:n lypsyrobottien kuntokartoituspalvelu ennakoi robotin osien kulumisen ja kalenteroi osien vaihdon puolestasi.
Kuinka huolto-ohjelma rakennetaan?
- Kuntokartoituksen tekeminen alkaa keskustelusta asiakkaan ja robottihuollon aluepäällikön kanssa.
- Huolto-ohjelman sisältö käydään läpi puhelin- tai vaikkapa Teams-keskustelussa.
- Kartoituksen jälkeen sovitaan huolto-ohjelman laajuus, huoltokäyntien tiheys ja kustannusarvio.
- Tämän jälkeen sovitaan palvelun tilauksesta ja huoltoasentajan käynnit tilalle kalenteroidaan.
Mitä kuntokartoitus ja huolto-ohjelma maksavat?
- Kuntokartoitus on asiakkaalle maksuton – maksat vain sovitusta huolto-ohjelmasta ja sen toteuttamisesta.
- Kuntokartoituspalvelun hinta määräytyy huolto-ohjelmalistalle valittujen osien mukaan. Lisäksi vaikuttaa kohteiden läpikäymiseen varattava aika.
- Kustannuksiin ei vaikuta käydäänkö tilalla kerran vuodessa tai vaikkapa joka kolmas vuosi.
- Palvelun kustannukset ovat asiakkaalle erittäin kohtuullisia, verrattuna siihen, että jouduttaisiin turvautumaan robottihuollon päivystystyönä tehtäviin äkillisiin korjauksiin.
Tilaa lypsyrobotin kuntokartoitus ja huolto-ohjelma tilallesi tai kysy lisää palvelusta
Keijo Maaranen Aluejohtaja Lypsyrobottihuolto
Leevi Repo
Lypsyrobottihuolto
Lappi
Marko Martikainen
Aluepäällikkö
Lypsyrobottihuolto
Joensuu, Juva
Pasi Oravainen Huoltopäällikkö, asennukset Lypsyrobottihuolto
Jonas Rönnqvist
Aluepäällikkö
Lypsyrobottihuolto
Kokkola
Teemu Siirilä Huoltoasentaja Lypsyrobottihuolto
Matias Kontio Huoltopäällikkö, tukitoiminnot Lypsyrobottihuolto
Lauri Sohlo Vector-koordinaattori
Antti Vaittinen
Aluepäällikkö
Lypsyrobottihuolto
Hämeenlinna
Mikko Vanhalakka
Huoltoasentaja
Lypsyrobottihuolto
Loviisa
Satu Vaittinen Robottihuollon assistentti
Erkka Kokkonen Asennustiimin jäsen Lypsyrobottihuolto
Arto Ylitapio
Huoltoasentaja
Lypsyrobottihuolto
Lappi
Henrik Hietanen
Huoltoasentaja
Lypsyrobottihuolto
Hämeenlinna
Jan Vuorinen
Huoltoasentaja
Lypsyrobottihuolto
Hämeenlinna
Janne Rantanen
Huoltoasentaja
Lypsyrobottihuolto
Hämeenlinna
Joni Kukkola
Huoltoasentaja
Lypsyrobottihuolto
Hämeenlinna
Alexander Österbacka
Huoltoasentaja
Lypsyrobottihuolto
Kokkola
Raimo Alatalo Huollon tekninen tuki Lypsyrobottihuolto
Veli-Matti Haapakoski
Aluepäällikkö
Lypsyrobottihuolto
Ylivieska
Sami Kortelainen
Aluepäällikkö
Lypsyrobottihuolto
Iisalmi
Arto Vuorenmaa
Huoltoasentaja
Lypsyrobottihuolto
Seinäjoki
Antti-Oskari Taskinen
Huoltoasentaja
Lypsyrobottihuolto
Ylivieska
Petteri Savikko
Huoltoasentaja
Lypsyrobottihuolto
Hämeenlinna
Pasi Suontausta
Huoltoasentaja
Lypsyrobottihuolto
Hämeenlinna
Timi Rintamäki
Huoltoasentaja
Lypsyrobottihuolto
Seinäjoki
Kai Arminen Tuotespesialisti Lypsyrobottihuolto
Mikko Hyvönen
Huoltoasentaja
Lypsyrobottihuolto
Seinäjoki
Kari Hyttinen
Asennustiimin jäsen
Lypsyrobottihuolto
Marjo Haapakoski Robottihuollon assistentti
Matias Vidgren Asennustiimin jäsen Lypsyrobottihuolto
Jukka Dillström
Huoltoasentaja
Lypsyrobottihuolto
Juva
Jari Haapakoski
Aluepäällikkö
Lypsyrobottihuolto
Lappi, Oulu
Arto Moisanen
Tuoteasiantuntija
Lypsyrobottihuolto
Iisalmi
Joonatan Keskisipilä
Huoltoasentaja
Lypsyrobottihuolto
Ylivieska
Juha Huhtanen
Huoltoasentaja
Lypsyrobottihuolto
Seinäjoki
Jarno Pekkarinen
Huoltoasentaja
Lypsyrobottihuolto
Iisalmi
Mikko Wiik
Huoltoasentaja
Lypsyrobottihuolto
Loviisa
Tomi Vesterinen
Huoltoasentaja
Lypsyrobottihuolto
Loviisa
Joonas Ruotsalainen
Huoltoasentaja
Lypsyrobottihuolto
Iisalmi
Miikka Mäenpää
Collector-vastaava
Lypsyrobottihuolto
Juva
Noora Saarela
Huoltoasentaja
Lypsyrobottihuolto
Juva
Riku Nikander
Huoltoasentaja
Lypsyrobottihuolto
Hämeenlinna
André Rönnqvist
Huoltoasentaja
Lypsyrobottihuolto
Kokkola
Matti Muikku
Huoltoasentaja
Lypsyrobottihuolto
Ylivieska
Henri Pankinaho
Huoltoasentaja
Lypsyrobottihuolto
Oulu
Oskari Mikkonen
Huoltoasentaja
Lypsyrobottihuolto
Juva
Pekka Junttila
Huoltoasentaja
Lypsyrobottihuolto
Ylivieska
Herkko Kurkinen
Huoltoasentaja
Lypsyrobottihuolto
Oulu
Juha Korhonen
Huoltoasentaja
Lypsyrobottihuolto
Iisalmi
Mari Martikainen
Huoltoasentaja
Lypsyrobottihuolto
Iisalmi
Matti Wiik
Huoltoasentaja
Lypsyrobottihuolto
Loviisa
Jere Väisänen
Huoltoasentaja
Lypsyrobottihuolto
Oulu
Mikko Tenhunen
Huoltoasentaja
Lypsyrobottihuolto
Iisalmi
Teemu Mäenpää
Huoltoasentaja
Lypsyrobottihuolto
Ylivieska
Vesa Junno
Huoltoasentaja
Lypsyrobottihuolto
Ylivieska
Rasmus Hahl
Huoltoasentaja
Lypsyrobottihuolto
Juva
Vesa Uusitalo
Huoltoasentaja
Lypsyrobottihuolto
Ylivieska
Jesse Pohjanvesi
Huoltoasentaja
Lypsyrobottihuolto
Oulu
Lari-Petteri Sarastamo
Huoltoasentaja
Lypsyrobottihuolto
Seinäjoki
Arttu Päykkönen
Huoltoasentaja
Lypsyrobottihuolto
Juva
Aaron Pekkala
Huoltoasentaja
Lypsyrobottihuolto
Lari Kauppinen
Huoltoasentaja
Lypsyrobottihuolto
Lappi
Casper Puskala
Huoltoasentaja
Lypsyrobottihuolto
Kokkola
Anssi Koivuporras
Huoltoasentaja
Lypsyrobottihuolto
Seinäjoki
Samuli Viitanen
Huoltoasentaja
Lypsyrobottihuolto
Seinäjoki
Ville Lumijärvi
Huoltoasentaja
Lypsyrobottihuolto
Ylivieska
Joonas Lehtola
Huoltoasentaja
Lypsyrobottihuolto
Seinäjoki
Juho Huhtala
Huoltoasentaja
Lypsyrobottihuolto
Ylivieska
Sami Kainulainen
Huoltoasentaja
Lypsyrobottihuolto
Joensuu
Johan Engström
Huoltoasentaja
Lypsyrobottihuolto
Kokkola
Tuomo Ruotsalainen
Huoltoasentaja
Lypsyrobottihuolto
Iisalmi
Patrick Witick
Huoltoasentaja
Lypsyrobottihuolto
Kokkola
Jorma Norja
Huoltoasentaja
Lypsyrobottihuolto
Seinäjoki
Tuukka Hyvönen
Tiimipäällikkö, F&B
Lypsyrobottihuolto
Lappi, Oulu
Viljo Heino
Huoltoasentaja
Lypsyrobottihuolto
Joensuu
Riku Saari
Huoltoasentaja
Lypsyrobottihuolto
Kokkola
Mikko Salo
Huoltoasentaja
Lypsyrobottihuolto
Hämeenlinna
Janne Määttä
Huoltoasentaja
Lypsyrobottihuolto
Oulu
Olli Junttila
Huoltoasentaja
Lypsyrobottihuolto
Ylivieska
Sampo Pennanen
Huoltoasentaja
Lypsyrobottihuolto
Joensuu
Teemu Honkanen
Huoltoasentaja
Lypsyrobottihuolto
Iisalmi
Juho Kauppinen
Huoltoasentaja
Lypsyrobottihuolto
Oulu
Nico-Kristo Salo
Huoltoasentaja
Lypsyrobottihuolto
Seinäjoki
Lauri-Pekka Piippanen
Huoltoasentaja
Lypsyrobottihuolto
Rufus Sjöberg
Huoltoasentaja
Lypsyrobottihuolto
Kokkola
NHK:n Lely-lypsyrobottihuolto
Maanlaajuinen huoltoverkostomme varmistaa, että Lely-robotti on maitotilalle toimiva ja huoleton valinta. Lypsyrobottihuoltoon kuuluu yli 70 huoltoasentajaa, jotka työskentelevät 12 huoltoalueella
Sertifioidut huoltoasentajamme tekevät myös lypsyrobottien määräaikaishuollot ja huoltavat muutkin Lelyn oheis- ja lisälaitteet. Olemme tavoitettavissa ympäri vuorokauden.