Evijärveläiselle Koskimäen tilalle valmistui uusi Robora-pihatto lokakuussa 2022. Rakennusprojektissa tiiviisti mukana olleet Janne Koskimäki ja hänen poikansa Eino Koskimäki olivat tyytyväisiä valittuun toimitustapaan, jossa projektin johto, suunnitelmat, tarvikepaketti ja lypsyrobotit tulivat yhdeltä toimittajalta, NHK:lta.

Eino ja Janne Koskimäki
Eino ja Janne Koskimäki navetan toimiston puolella, jonka tulevasta ikkunasta on suora näköala navetan sisälle parsiin päin.

 

Lehmien hyvinvointi ohjasi valintoja

 

Sanna ja Janne Koskimäen ajatuksissa siinteli jo pidempään täysin uuden navetan rakentaminen 75-paikkaisen pihaton tilalle. Erityisesti siihen kannusti, kun perheen poika Eino on jo mukana tilan töissä ja aikanaan jatkamassa tilanpitoa.

”Kun päätös oli tehty, hanke lähti etenemään nopeasti. Luvat saimme vuoden 2020 lopulla ja siitä alkoi tarjousten pyytäminen ensin lypsyroboteista, joiksi valittiin Lely Astronaut A5”, Janne kertaa.

 

”Lehmien hyvinvointi on ollut meillä koko ajan tärkeää ja haluamme tarjota niille mahdollisimman hyvät olosuhteet, mikä ohjasi valintoja. Navettavierailujen jälkeen päädyimme hiekkaparsiin.”

Janne Koskimäki

 

Osaaminen ja pitkä kokemus vakuuttivat

Kalustetoimittajan valinnassa painoi, että NHK:lla ja etenkin yrityksen lypsyrobottimyyjällä Mikael Petterssonilla oli paljon osaamista ja näkemystä hiekkaparsista sekä navetan toiminnallisuudesta ja robottiliikenteestä.

”Päädyimme myös rakennusmateriaaleissa NHK:n kattavaan tarvikepakettiin. Se sisälsi keskeiset rakenne-elementit kuten katot, seinäelementit ja tolpat, ja oli taloudellisempi valinta yksittäin hankittaviin elementteihin verrattuna”, Janne kertoo.

Yhteistyö NHK:n kanssa laajeni vielä niin, että siltä tulivat projektin johto, rakennesuunnitelmat, samoin navetan toiminnallinen suunnittelu ja kalustesuunnittelu sekä kalusteet.

 

”Toiminnallinen suunnittelu ja kalustesuunnittelu kalusteineen ovat tiivis kokonaisuus, jolla on iso vaikutus pihaton eläinliikenteeseen ja työrutiinien sujuvuuteen tulevaisuudessa. Tässä tiesimme voivamme luottaa NHK:n osaamiseen ja pitkään kokemukseen”, Eino perustelee.

 

Jannen mukaan rakennusaikana iso merkitys oli sillä, että kaikki tavara tuli keskitetysti NHK:lta, ja ajallaan sitä mukaa kun tarvittiin. Hän korostaakin, kuinka kaikki, mitä on sovittu, on pitänyt, ja projektissa mukana olevat ihmiset on aina saanut heti kiinni.

Rakennuskustannusten kallistuminen aiheutti paljon mietintää ja huolta budjetoinnissa. Kaupat koko paketista sovittiin kuitenkin hyvissä ajoin ennen rakentamisen aloitusta. Näin suuri osa hankkeen kustannuksista oli tiedossa keväällä rakennustöiden alkaessa.

 

Kahdelle vuodelle jakaminen helpotti

Koskimäen navettaprojekti jaettiin kahdelle vuodelle. Jannen mukaan se osoittautui järkeväksi ratkaisuksi, joka helpotti käytännön rakentamisjärjestelyjä.

Vuonna 2021 tehtiin tiestö ja rakennuspaikan pohjatyöt sekä lietekaivo ja rehusiilot. Vuonna 2022 navetan rakentaminen aloitettiin heti pääsiäisen jälkeen.

”NHK laati kokemuksensa perusteella tavoiteaikataulun, joka on ollut suureksi avuksi ja helpottanut rakentamisen seurantaa”, Eino päivitti tilannetta elokuussa 2022. Pihatto valmistui aikataulussaan lokakuussa ja lehmät pääsivät sisään marraskuussa.

 

Pohjaratkaisuun mallia Ahlvikin navetasta

Koskimäet olivat suunnitelleet kuusirivistä navettaa melko pitkälle. Tilavierailu Ahlvikin navetassa Ähtävällä teki vaikutuksen, ja siellä vieraillessa Eino totesi heti, että ”tällainen pitää meilläkin olla”. Uuden navetan pohjaratkaisu perustuukin pitkälle siihen. ”Meitä miellytti siellä avaruuden tuntu, kun esimerkiksi parrenpäädyt olivat vähän normaalia matalammat”, hän sanoo.

 

”Järkevintä oli turvautua valmiiksi koeteltuihin ratkaisuihin ja luottaa niihin ammattilaisiin, joilla on paljon kokemusta. Pohjaratkaisu on itselle mieluinen, sillä se on selkeän suoraviivainen. Siellä tulee olemaan helppo toimia”, Janne jatkaa.

 

Navetan noin 180 lehmäpaikkaa on mitoitettu kolmelle lypsyrobotille, mutta matkaan lähdettiin kahdella. Näin automaattilypsyyn päästään vähitellen sisään ja rehuntuotantokin pysyy mukana.

Navetassa on tilat myös umpilehmille ja ternivasikoille. Muu nuorkarja jää vanhaan navettaan, jonka remontin ajan hiehot ovat uudessa navetassa.

 

Teksti ja kuvat: Arto Takalampi

 


 

Olemme seuranneet Koskimäen uuden pihaton rakennusprojektin eri vaiheita kuvablogissamme – katso lisää!

 

 

Löydä sopiva ratkaisu avullamme

Onko mielessäsi uuden navetan rakentaminen tai vanhan tuotantorakennuksen laajentaminen? Ota yhteyttä Robora-asiantuntijaan, niin autamme sinua löytämään parhaan ratkaisun tilallesi.